Asentohuimaukselle tyypillistä on karusellimainen huimaus, joka alkaa yhtäkkisesti liittyen tiettyihin asentoihin, kuten makuulle menoon, makuulta nousemiseen, kyljen kääntämiseen tai pääntaivuttamiseen. Asentohuimaus kestää vain parin sekunnista puoleen minuuttiin ja helpottuu sitten. Vaikka huimaaminen loppuu, saattaa pahoinvoiva olo tai oksentelu kestää pitempään. Hyvänlaatuisen asentohuimauksen oireisiin voi kuulua myös muun muassa matkapahoinvointia, korkean/ahtaanpaikan kammoa, näkökentän muutoksia ja lukihäiriöitä (esiintyy mm. lapsilla). Mistä hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa on kyse
Asentohuimauksessa sisäkorvan johonkin kolmesta kaarikäytävästä on kulkeutunut sakkaa, joka antaa sisäkorvan herkille aistinsoluille väärää tietoa pään liikkeistä. Nämä ns. kiteet ovat normaalisti kiinni geelimäisessä aineessa, mutta voivat irrota ja ajautua sisäkorvassa väärään paikkaan. Tapaturman ja pään vamman on todettu olevan yhteydessä oireiden alkuun. Hyvänlaatuisen asentohuimauksen varsinaista aiheuttajaa ei kuitenkaan tiedetä ja usein asentohuimaus vaivaakin muuten täysin terveitä ihmisiä.
Vain harvassa vaivassa on yhtä yksinkertaista hoitomuotoa kuin on hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa. Asentomanööverihoidot perustuvat siihen, että pään ja vartalon liikkeillä saadaan "kallistettua" sakka pois kaarikäytävästä. Ennen harjoitteiden aloittamista on erityisen tärkeää selvittää, onko kyse oikean vai vasemman korvan kaarikäytävien toimintahäiriöstä. Sen asentohuimauksen tutkimiseen erikoistunut fysioterapeutti tai lääkäri saa selville nopeasti toteutettavilla asentohuimauksen testiliikkeillä sekä silmänliikkeiden testillä silmävärvettä havainnoimalla.
Oirepuolen löytyessä fysioterapeutti ohjaa asiakkaalle asentomanööverihoidot, joissa hoidetaan kaikki kolme kaarikäytävää. Tasapainoelimen kolme kaarikäytävää sijaitsevat samassa nestemäisessä tilassa ja siksi hoitamalla nämä kaikki kolme kaarikäytävää manööverihoidoilla päästää nopeasti oireettomampaan olotilaan.
Lisätietoja saat hyvänlaatuisen asentohuimauksen hoitoon erikoistuneilta fysioterapeuteiltamme.
Järjestämme kysynnän mukaan hyvänlaatuisen asentohuimauksen tutkimisesta ja hoidosta myös koulutuksia ja luentoja (esim. SEAMK:n opiskelijat, työyhteisöt, yhdistykset). Teoriasta ja käytännön harjoitteista koostuvista koulutuskokonaisuuksista vastaa fysioterapeutti Henna Paananen.
Ajanvaraukset ma-to klo 8-17, pe klo 8-16 FysioPuisto puh. 040 127 9025
Hoitojen aikana emme valitettavasti pysty vastaamaan puhelimeen, mutta soitamme sinulle takaisin heti kun voimme. Halutessasi voit ottaa yhteyttä tai jättää soittopyynnön myös tekstiviestillä, sähköpostilla tai chätissä.
Aukioloajat: ma, ti, to klo 8-20, ke 12-20 perjantai klo 8-16 tai sopimuksen mukaan
Käyntiosoite: Fysita Oy:n tilat Keskuskatu 13, liiketila 5, 60100 Seinäjoki